sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Usvaista

Kumarassa istuva, itkettyneen näköinen nuori nainen.

Masentunut ja ahdistunut, mutta motivoitunut avun saamiseksi.

Dg. F32.2

Muutamien viime viikkojen aikana on tuntunut siltä, että pala kerrallaan olen kadonnut.
En ole meikannut, tai välittänyt ulkonäöstäni, joka jokseenkin on huolestuttavaa, koska itsensä laittaminen on aina tuottanut iloa minulle.

Olen lipunut usvassa, en muista oikeastaan paljon päivien ja viikkojen tapahtumia.

Kaikki ja ei mikään on vaivannut mieltä, mutta mitään ajatuksia ei ole tohtinut päästää ulos suusta.

Viikko sitten palauduin perheeni luota, jossa vietin viikon. Viikoksi unohdin kaiken ja nautin ulkoilusta syksyisessä maalaismaisemassa, kera koiran ja sisarukseni kanssa.

Paluu harmauteen ja "arkeen" sai minut huomaamaan etten voi hyvin. En ole nukkunut kokonaisia öitä, en tunne mielihyvää asioista kuten ennen. Hoidan talouden rutiiniilla. Joudun pakottamaan itseni ulos. Olen yksinäinen.

Tämä viikonloppu herätti. Tietysti on surullista, että kaiken piti taas kärjistyä.

Päivystyksessä hätäni ymmärrettiin, ja vaikka vietimme siellä monta tuntia, tuntuu kaikki taas vähän toiveikkammalta. Vaikka uusia nappeja tipahteli reseptipankkiin, tieto siitä, että nyt saan apua oikealta taholta hymyilyttää. En ole vieläkään huono ihminen, en laiska, enkä saamaton. Mieleni vain mustuu ajoittain.

Pala kerrallaan alan taas kasata itseäni, jos joku päivä voisin olla sellainen kuin joskus olin.

Hän pitää katsekontaktin, ja toivoo asioiden muuttuvan.


 

torstai 13. elokuuta 2015

Mikä kesä?

Tänä aamuna parvekkeella istuessani huomasin, että tuuli on hieman kylmempi kuin aikasempina päivinä. Koulut ovat alkaneet, lomat loppuneet, tuleeko syksy jo? Mihin mun kesä meni?

Avoliitossa asuminen uudella paikkakunnalla on sujunut varsin mukavasti, joskin alussa oli aika paljon mykkiä mökömökö-päiviä. En tiennyt kuinka toimia, mitä tekisin, tai minne menisin.

Onneksi ei tarvinnut kauaa miettiä, otimme juhannukseksi junan kohti Valkeakoskea, kuten viime vuonnakin. Seurana veljekset, pari koiraa ja olutta. Pihasauna. Varsin mukavaa yhdessä oloa, keskellä ei mitään.
Palasimme kotiin, ja kerkesimme olla melkein viikon täällä, kunnes pakkailtiin tavarat ja kissat taas mukaan, ja kohti Valkeakoskea. Syynä tähän oli autokouluni lisätunnit, Tampereen asunnon loppusiivous ja mieheni serkun häät.

Lisätunnit auttoivat, pääsin inssistä läpi, vaikka sainkin palautetta; "ajat kuin mummo lumessa, itsehän bensasi maksat, hermoilet liikaa". Olin tyytyväinen, nyt pitäisi vain jollain ajella, jotta pääsisin jatkamaan palautejaksolle autokouluun, hitto mitä rahastusta.

Häät Lempäälässä olivat erittäin kauniit ja hauskat. Päälleni meni vielä 8v sitten vaatetusalalla tekemäni fiftari kellomekko, ja olimme kaikki erittäin hienoina tuona päivänä. Rakkauden aisti hääparista, ja ilta oli erittäin rento leikkeineen, ja pääsin tanssilattialle pyörähtelemään mieheni kanssa <3

Tässä välissä oli pitkä tauko, en ole tehnyt mitään, ollut missään, muutaman kerran satunnaisilla puistokaljoilla. Hieman ikävystyttävää, eikä ilmatkaan ole oikein suosineet.

Parisen viikkoa sitten pääsin onneksi omaan kesän kohokohtaan käsiksi, Lprhc-festeille lappeenrantaan!
Oli aivan ihanaa nähdä ystäviä, veljeä ja veljen tyttöä, ja kaikkia uusia ihmisiä! Tietysti esiintyjät olivat myös aivan huikean hyviä, Anal thunderin päivä keikka darrassa, Laineen Kasperin rentouttava keikka, Lionheartin aggressiivinen meno ja iso pitti, jonne änkesin ottamaan muutaman mustelman pitkin jalkoja, perjantain jatkoklubilla Relentless ja ja ja...tunsin itseni minäksi taas, olin omassa ympäristössäni, huusin ja lauloin ja ilakoin!

Päädyin festien jälkeen vielä vanhemmilleni tsekkaamaan heidän uudet tilukset ja talon, paluu maaseudulle kaupungista oli aika hyvä veto, ihanasti tilaa, pelottavia rakennuksia pitkin pihaa, siellä oli hyvä olla. Kokeilin myös äidin pösöllä ajelua, en edes meinannut saada autoa käyntiin, hieman tehoissa eroa, autokoululla kun on niin uuden uutukaiset menopelit.. Pitänee mennä uudestaan harjoittelemaan.

Lauantaina pääsen pitkästä aikaa kahden sisarukseni kanssa lintsille, yaaasss!
Ensi viikolla alkaa sitten arki, tai ei minulla, työtön kun olen. Kovasti olen etsinyt, kovasti yritän viilata cv:n kuntoon, kovasti yritän.

Muuten olen pohtinut erinäisiä asioita, materialismia, ihmisten arvoja ja moraalikäsityksiä ja kaikenlaista, ja olen hieman pahoittanut mieltäni välillä. Ehkä joku päivä voisin kirjoitella asioista, jos saisin kaiken pääni sisäisen järkeväksi tekstiksi koneelle.
Siihen asti, paipai.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Saavutuksia ja pettymyksiä

Aurinko paistaa ja tuulee niin vimmatusti, keskikesän juhla lähenee.

Tässä vaiheessa ja tässä hetkessä, olen karistanut suurimman osan stressi taakastani pois, olen lomalla, ja neljättä päivää yöpaidassa, juuri lopetin  Oitnb:n kolmannen tuotantokauden katselun.

On tapahtunut ihania isoja asioita.

Toukokuun 30.päivä lähdin aamulla aurinkoisessa, mutta hieman viileässä säässä kohti ammattiopistomme toimipistettä. Saavuin ensimmäisenä luokaltamme paikalle, ja katselin ennen kevätjuhla harjoittelua, kuinka erilaisen näköisiä kaikki oppilaat olivat, aikuisia ja ammattilaisia. Ruusut ja todistukset olivat nätissä järjestyksessä salin edessä, ilmassa oli haikeutta.

Olimme ensimmäinen luokka, jolle jaettiin todistukset ja stipendit, olin murtumis pisteessä koko juhlan ajan, onnellinen omasta todistuksesta, mutta onnellinen myös muiden puolesta. Juhla päättyi suvivirteen, sitä kidutusta.

Kokoonnuimme luokan kanssa pihalle ottamaan koko porukasta kuvia, ja joimme hieman kuohuvaa. Annoimme opettajallemme lahjan, ja lähes jokainen kiitteli ja piti pienimuotoisia puheita. Lopulta kaikki lähdimme eri suuntiin, itse suuntasin yksin kotiin, odottamaan niitä paria henkilöä, joiden kanssa juhlistaisin yhtä minulle erittäin suurta päivää.
Erittäin kiva hissikuva, kun ei tajuttu ottaa mitään kunnon kuvaa illan aikana valmistujais-lookista :D

Olen siis virallisesti ajoneuvoasentaja, ja vielä ihan hyvällä todistuksella. Kolmen vuoden uurastus palkittiin ja minä oikeasti tein sen. Vaikka opiskelut eivät sujuneet mutkitta, ja ns.lasten amiksessa opiskelu oli ajoittain yhtä tuskaa, enkä tehnyt montaa kaveria, minulla tuli silti ikävä näitä tyyppejä, meidän luokkaa, ja ihan mahtavaa henkilökuntaa. Nyt on kuitenkin hyvät eväät jatkoon.
Juhlistin tätä päivää oman miehen ja rakkaan ystäväni kanssa, oli varsin mukaisaa. Kesällä juhlistamme vielä varmaan perheen kesken, sillä meistä lapsista toinenkin valmistui ammattiin.

Toinen iloinen asia tapahtui viime lauantaina, kun jätin Tampereen ja muutin Vantaalle poikaystäväni luokse. Muutto oli kerrankin nopea ja ongelmaton, joskin kaikki lihakset olivat kipeänä seuraavina päivinä. Ensi viikolla olisi mentävä vielä tekemään loppusiivous asunnolle. On ollut kummallista, kun koko ajan on sellainen tunne, että pitäisi mennä kotiin. Olen kuitenkin kotona, menee kai jonkin aikaa, että tottuu uuteen ympäristöön. Kissat ovat onneksi ottaneet asunnon omakseen, yöt on mennyt kuunnellessa niiden ravaamista ympäri kämppää..
Kissamaut oli ihan stressaantuneita muuton keskellä, mutta pahvilaatikot tuottivat suurta iloa :)

Se kolmas asia, sen piti tapahtua valmistumisen ja muuton välissä, mutta niin ei nyt käynyt. Kyseessä siis viimeiset ajotunnit ja inssi, jonka ihan suoraan sanottuna kusin aika hienosti. Sain neljä ajotuntia lisää, ja uusinta inssin, ensi viikolla ja sitä seuraavalla pitäisi ne ajella Tampereella, ihan vain sen takia, että muistan siellä reitit ja näin ollen toisen inssin onnistuminen on mahdollista.

En jännittänyt inssiä ollenkaan, en edes kun setä istui kyytiin ja selvitti kuinka edetään. Jossain kohtaa tein virheen (jota en vieläkään ymmärrä mitä tein) ja sen jälkeen kaikki meni päin pusikkoa. Viimeinen etappi meni itkua tihrustaen ja paniikissa, luulin jopa että, auto saamui risteykseen, vaikka näin ei todellakaan ollut, setä hyssytteli ja pääsin konttorin pihaan, nousin autosta ja romahdin täysin, niin kovaa en ole itkenyt varmaan koskaan, koko kroppa tärisi ja olin niin vihainen. 
Autokoululla rahoituttuani, sain kuitenkin varattua uuden inssin ja tunnit, ja rahoituskin onnistuu(joskin v*tuttaa ihan suunnattomasti rahan meno) ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että toisella kertaa menee läpi.
Huomasin, että todellakin olen jonkinasteinen täydellisyyden tavoittelija, aina tuollaisen epäonnistuisen takia menen ihan palasiksi, pitäisikö rimaa vähän madaltaa ja antaa itselleen armoa?

Aion nyt kuitenkin nauttia tästä päälle viikosta ilman ajelua ja stressiä mistään. Juhannuksena pakenemme ehkä miehen vanhempien luokse landelle, siellä sitä vasta rentoutuukin.

Muutamat festarit, Lappeenranta reissut ja muuta mukavaa tiedossa kesälle, aion ottaa kaiken irti ja olla onnellinen.
* puspus*

tiistai 19. toukokuuta 2015

You and I

Taas ollaan lähempänä kesää, enää tämä ja ensi viikko, ja opinnot ovat kasassa, hallelujah!

Henkisesti viime viikot ovat olleet todella raskaita, on jäänyt päiviä menemättä kouluun, lähinnä uniongelmien takia, mutta tässä vaiheessa ei enää myöhästelytkään haittaa, kerran todistus on jo tuloillaan. Tällä viikolla pistetään vielä halli kuntoon ja tyhjennetään kaapit, ensi viikko ilmeisesti vain ollaan, mikäs siinä kun kelitkin ovat kohdillaan.

Stressitaso on ajoittain noussut hyvin korkealle, unet ovat menneet, oksettava ja etova ja jännittynyt olo koko ajan, vaikka ei pitäisi olla mitään mistä pitäisi niin paljoa ottaa stressiä.

Asia joka on painanut mieltä, on se, että painiskelin terapia asian kanssa. Pitäisikö jäädä Tampereelle vain sen takia, pitäisikö vain kuunnella muita ja muiden suosituksia?

Viime viikolla avauduin hoitotaholleni tästä ja sanoin, että en voi jäädä, minun täytyy tehdä kuinka sydän ja oma pääni haluaa. Silti kaikki tuntui raskaalta.

Tilanne eskaloitui siihen, että päätin viime perjantaina dokata yksinäni (jota en ole harrastanut moneen vuoteen) ja avauduin hieman humalapäissäni ihmisille, saatoin sanoa ilkeästikin.

Onneksi poikaystäväni tuli sitten lauantaina luokseni, puhuimme, ja päädyimme yhdessä siihen tulokseen, että muutan hänen luokseen. Jostain syystä tämä poisti kaiken murheen, olen aivan älyttömän onnellinen tästä päätöksestä, ja vielä onnellisempi, että pystyin tekemään päätöksen, ilman että mietin, mitä kaikki muut tästä ajattelevat?

Huomenna olisi tarkoitus kertoa tästä lääkärilleni vielä, jatkot olen jo pääkaupunkiseudulta tsekkaillut, pelottaa vain jos tulee jotain nipotusta tästä, mutta siinähän tulee.

Asuntoni irtisanoin tänään ja voi luoja, kuinka vapauttavaa sekin oli! Hymyissä suin kuljin virastosta toiseen. Onneksi tavaraakaan ei tarvitse muuttaa paljoa, koska yksinkertaisesti ei mahdu. Ainut ongelmani on häkkivarastossa olevat vaatteet ja kengät jotka ovat olleet jo pitkään menossa kirppikselle tai muualle, mutta siellä ne odottavat vieläkin, ja lisää lähtee kaapista näköjään koko ajan : D

Viimeksi stressasin alkavia ajotunteja ihan älyttömästi, mutta kuinka ollakaan, ensimmäiset tunnit menivät niin hyvin kuin...ensimmäiset tunnit voivat mennä :) Pieni paussi oli tässä välissä, ja huomenna jatkuu, ihan kolmesti viikossa joutuu ajelemaan. Toivon myös todellakin, että ensi kuun puolessa välissä pääsen ajokokeen läpi, ettei tarvitsisi muuton keskellä sitten vielä ajella lisää ja lisää..

Tällä hetkellä siis päivä kerrallaan, ja onnellisena, en ole koskaan asunut yhdessä kumppanin kanssa, mutta tämäkään ei jännitä yhtään, koska rakastan tätä ihmistä ihan älyttömästi.

Puspus ja kaunista viikon jatkoa <3

Herra Kurpitsalle on alkanut kasvaa jonkinlainen keski-iän massu, ihme hulluus kohtauksia saa kissa muutenkin :D

Darra kuva ja hamput latvat...

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Lopeta se stressaaminen!

Kevät on taas vierähtänyt eteenpäin, kyllä hymyilyttää kun on enemmän näitä päivä kun aurinko paistaa ja nakkasin talvitakin piiloon!

Asioita on taas tapahtunut ja jäänyt tapahtumatta. Viime kirjoituksessa masentelin, kuinka opintojani jää ensi syksylle, noh, niin ei nyt käynytkään.

Olen erittäin iloinen, että ammattikoulullani on osaavaa henkilökuntaa, kuraattorin, opon, erityisopettajan ja oman opettajan kanssa opintoviikot, suoritukset, hyväksiluvut ja kaikki muu järjestäytyi paperille siihen muotoon, että nyt on plakkarissa 120 opintoviikkoa, ja valmistun ensí kuun lopussa! Hurraa! Vähän enemmän töitä ja esim. näyttöjä suoritin, mutta nyt ei tarvitse murehtia enää mistään. Tai ehkä siitä jaksaisi vielä viimeisen kuukauden nuokkua koululla, vaikka ei mitään erityistä puuhaakaan enään ole.

Tietysti olen onnessani valmistumisesta, se on iso etappi minun elämässäni. Kuitenkin, kuten varmaan jokaista joka valmistuu, pelottaa se, että olenko nyt sitten ihan varmasti valmis hakemaan töitä ja olemaan töissä ja ja ja apua! Kuitenkin mietin työssäoppimisiani, ja muistan, että eihän se nyt hirveän ihmeellistä hommaa ole, ja koko ajan on uutta opittavaa.

Huomenna olisi tarkoitus mennä varaamaan autokoulun teoriakokeeseen aika, ja jännittää ihan pirusti, entä jos, entä jos.. Siis kun pääsen kokeen läpi, alkaisi ajotunnit, mitkä ovat tuottaneet päänvaivaa ihan hirveästi. Tässäkin lohduttaudun sillä, että on ne huonot kuskitkin ajokorttinsa saanut, niin ehkä minäkin.

Velvollisuuksia oli myös pari viikkoa taaksepäin, ihanan veljen yttöni 1-vuotis juhlat! Oli nätit pienet juhlallisuudet ja pikkumimmi oli kasvanut ihan älyttömästi, voi kumpa tämä kummatäti ehtisi vaikka kesällä näkemään enemmän <3
Muutenhan Lappeenrannan reissu oli yhtä tyhjän kanssa, perheen kesken aika oli jees, muuten jäi aika huono maku suuhun.

Reissun jälkeen olen pohtinut yksinäisyyttäni. On paljon kavereita, esim. Lappeenrannassa, mutta suurin osa sellaisia, joita ei näe kuin baanalla. Itse en voi enää sietää kännäilyä all the time. Ja jos ei juo, on olevinaan paljon parempi ihminen, blaablaa, näistä aina jauhan, ja en usko, että nämä ihmiset poistamalla elämästä, saattaisin voida paremmin kun ei tarvisi miettiä..Mutta yksinäisyys tulee esiin tällä viikolla, keskiviikkona täytän 25v ja sitten on vappu. Yksin, tai onneksi varmaan poikaystäväni haluaa olla kanssani. Mutta, ei mitään suuria juhlallisuuksia, ei mitään ihmeellistä. Joskus olisi kiva jos olisi kavereita, ja voisi tehdä paljon hyvää ruokaa ja mässäillä ja juhlia yhdessä. Eikä ostaa lavaa kaljaa ja mennä rantaan vetää överit teinien kanssa.

Kerran muutama vuosi sitten järjestin kotiini vappusynttärit itselleni, tein naposteltavaa ja boolia, ja koristelin asunnon. Kukaan ei tullut, kukaan ei edes ilmoittanut ennenkuin soitti perään, joten oli raahauduttava valleille ryypiskelemään, sinne kaikki kuitenkin pääsivät..

Yksin myös valmistun. Ei tarvitse hommata nättiä mekkoa, eikä pitää pirskeitä, perheeni on Lappeenrannassa ja siellä suunnalla yksi sisaruksistani valmistuu myös, mikä on siis todella hienoa! Harmi ettemme voi olla kaikki samassa paikassa juhlimassa, ehkä myöhemmin kesällä.

En välillä tiedä, olenko vain kunnon marttyyri, vai vain se parempi ihminen vai mikä, mutta yksinäinen olen eikä ole hyviä ihmisiä elämässä kuin kourallinen. Toivottavasti asiat muuttuisivat vaikka sitten, kun muutan pääkaupunkiseudulle päin.

Kaikki tämä on hyvin stressaavaa, enkä mennyt tänäkään maanantaina kouluun, olen vain miettinyt ja murehtinut kaikkea, vaikka monet ihmiset ovat sanoneet, että se stressaaminen saa luvan loppua nyt, kun ei ole mitään huolta mistään. Ehkä parin viikon päästä :D

Kurpitsa ja Osku nautti yks päivä juuri vaihdetuista petivaatteista vuorotellen :D

Sky blue väri on aika vihree. Nyt jo kolmea? eri sinistä kokeiltu, ja kaikki on enemmän tai vähemmän vihreitä >:D


torstai 26. maaliskuuta 2015

Kirppislöytöjä!

Viime aikoina on ollut hyvä tuuri kirpputoreilla, hyviä ja edullisia löytöjä, ja niitä oman tyylisiä :)

Yleensä täällä Tampereella pyörin Radiokirppiksellä ja Bonuskirppiksellä, olen kokenut ne hyviksi paikoiksi ja saan niissä kulutettua aikaa kivasti.

Yleensä en varaa kirppikselle kuin n. 20€ rahaa, ja sillä tuntuu pärjäävän ihan hyvin, välillä sillä saa kassillisen esim. vaatteita, välillä jonkun yhden hyvän löydön(esim. syksyllä pinkit maiharit 15e, hyvä investointi, kestävät).

Bonuskirppikseltä Cupcake cultin t-paita, aika hyvässä kunnossa 7e, Antiklimaxin paita3e, Hell bunnyn minari 5e(aivan järkyttävän ihana!!)ja kaulakoru pääskyllä ja kirsikoilla jonkun 3egee. Harvemmin käy näin, että löydän jotain jota olen joskus kuolannut ja sitten löydän ja omassa koossa vielä, ahh. Printti- ja bändi paitoja ei koskaan ole liikaa, yksi hyllyllinen näyttäisi olevan niitä täynnä, ja talven aikana hameita tullut mlekin 10, joten helmat heilumaan, kunhan kelit vain sallivat.
Nämä Iron fistin ihanuudet löytyivät niin ikään Bonuskirpparilta, olivat sellaisen hyvllyn lona jossa en yleensä tarkemmin tongi, nyt huomasin laatikon alahyllyllä, ja singahdin suoraan lattialle pitelemään laattikkoa kuin Klonkku aarrettaan :D Laatikossa oli kokomerkintä 39, juuri minun kokoni ja laatikon avattuani hihkaisin ilosta, aivan ihanat! Se mikä myös oli ihanaa, oli hinta, vaivaiset 8€!! Kotona kokeilin jalkaan, ja jouduin hieman pettymään, ehkä vähän liian pienet, tai liian ahtaat koska vaivaisenluu, tai turvonnut jalka työpäivän jälkeen..mutta hinta ei onneksi ollut paha, ja jos näille ei löydy vaihtaria jostain (tai jos en saa vaivojani pois), saa ihana ystävättäreni nämä kenkulit :)

Kirppareiden kiertely on itsestäni ainakin tosi rentouttavaa, kaikenlaista tulee vastaan, ja yleensä aina löytää jotain vähänkin tarpeellista. Oikeastaan miltei kaikki vaatteeni ovat kirppiksiltä, housut ja alusvaatteet tulee yleensä haettua vaateliikkeistä, ja kengät satunnaisesti. Säästää paljon, ja ompelutaidot kun löytyy, niin paljon pystyy muokkaamaan omanlaiseksi, nyt olisi tulossa leopardi kuosia nahkarotsiin vihdoin ja ehkä niittiliiviinkin.



Böhh!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mitäs sitte?

Ulkona sataa, ja ajoittain on näyttänyt taka-taka-taka-talvelta, räntä ja viima kuvaa oikein hyvin tätä masentavaa maanantaita.
TOppi loppui viime perjantaina korjaamolla, ja ihan pelkkää positiivista palautetta sain, töitäkin saa joskus tulla kyselemään, mutta kuten jotkut tietävät, autoalalla työllistyminen on hieman nihkeää tällä hetkellä.
Tänään menin luottavaisin mielin koululle juttelemaan, kuinka loppukevät kannattaisi opiskella, onko puuttuvia hommia ja milloin valmistun. Vaikka alitajuntaisesti olin koko ajan ollut tietoinen, että syksyllä kokemani romahduksen ja sairasloman takia, opintoviikkoja jäi uupumaan, silti tieto siitä, että valmistuisin vasta syksyllä, iski vasten kasvoja ja kovaa.
Loppukevät menee siis koululla ja syksyllä istumaan vielä 10 viikoksi, pitäisi kai olla iloinenm että niin vähästä kiinni:) Mutta kouluun meno, se ahdistaa.

Onni onnettomuudessa, viime viikolla kävin haastattelu käynnillä erään psykoterapeutin luona, ja tärppäsi heti ja löytyi "se oikea". Olen iloinen, että jaksoin etsiä terapeuttia, ja hoitaa asioita, pian pääsee puhumaan ja kenties ratkomaan näitä kouluunkin liittyviä ahdistuksia ja ajatuksia!

Aika tuntuu menevän kyllä nopeasti, tuntuu, että juuri ilmoittauduin autokouluun, ja huomenna olisi jo viimeiset teoriat! Paperit vielä kasaan ja jos joskus pääsen teoriakokeen läpi, niin ensi kuussa alkaisi ajotunnit, jännäää!


Ooppelit hallussa työssäoppimisen jälkeen!
Herra Kurpinen on kivaa päikkäri seuraa <3