perjantai 24. tammikuuta 2014

Opiskelu ja sen varjopuolet.

Kylmät pakkas viikot kuluu ratiritirallaa niin nopeesti et ei ehdi mitään tehdä!

Tosiaan menossa on 10vko työssäoppiminen autokorjaamolla ja päivät on venyny aina 5.30-17.00 asti, ja lopputulos on sillon päikkärit, ruokaa, suihku ja nukkumaan! : D
Alotin autoasentaja opiskelut sykysllä 2012, ja oon tykänny ihan hirveesti olla, varsinkin nyt kun pääsi oikeaan työympäristöön.

Oikealla alalla tunnen olevani vihdoin, vaikka eipä aikasemmin ole tullut opiskeltua kuin vaatetusalaa, sitäkään ei loppuun asti päässy, elämän -ja mielentilan takia.
Toki kaikki ei mee aina niinkuin elokuvissa, mulla oikeastaan koko kouluelämä on ollut jollain tavalla ankeeta, siihen syynä tietysti valivali kiusaaminen.

Mä muistan jo ensimmäisen tilanteen peruskoulun ekalla luokalla, kävelin ekoja kertoja yksin kotiin, kun pojat saarto mut pyörillä ja alko sylkemään ja tönimään mua, juoksin kotiin niin kovaa ku pääsin, henki vinkuen kun silloin kärsin pahemmanlaisista astmaoireista.

Sen jälkeen oikeestaan joka vuos oli jotain, kaikista eniten oon kuullu olevani läski(silloinkin kun olin tikku) ja tyhmä, ruma ja lihava, outo hiljanen tyttö.
Ylä-asteella tuli alotettua sit viinan vetäminen, helppo oikotie päästä piireihin ja saada hyväksyntää, no hyväksyntää tuli, mut tuli sitä tehtyä kaikenlaista tyhmää.
Vaatetus-alan opiskelut meni aika samaa rataa, tosin siinä vaiheessa kun muutin omilleni, täytin 18v, ja aloin nauttia elämästä aikuisena(eli dokasin ja mokasin), ei koulu kuulunu enää suunnitelmiin. Ne muutamatkin kaverit koulusta jäi, sillon harvoin kun pääsin paikalle, sain vaan paskaa niskaan.
Loppujen lopuksi alkoholin, lääkityksen puuttumisen, koulussa kuultujen huhujen ja kaiken muun paskan keskellä aloin satuttaa itseäni. Elämä heitteli, osasto reissujen, yliannostuksien ja syrjäytymisen ja dokaamisen ansiosta, koulu oli parempi lopettaa tuolloin, "laita ittes ensin kuntoon ja mieti sit tulevaisuutta":

Muutama vuos siinä meni, että sain taas kiinni elämästä ja haettua kouluun. Mä muutin peloissani Tampereelle, ja alotin innoissani koulun ja opiskelun, aattelin että nyt voi tutustua uusiin ihmisiin(vaikkaki 6v nuorempiin), kukaan ei tiedä musta mitään ja mä voin oikeesti hyvin!
Sitä kesti ehkä pari kuukautta, kunnes se sama alko uudestaan;selän takana puhuminen, ihan avoimet "hyi helvetti"kommentit ja ulkopuolelle jättäminen.
Mulla oli koulun alussa vihreä tukka, ekan vuoden aikana myös pinkit, violetit, punaset, vaaleenpunaset, blondit, vihreet taas, pinkit taas ja nyt koko syksyn oli violetit. Mulla on oma tyyli ja mä tykkään siitä. Mä en voi ymmärtää kuinka ulkonäkö voi haitata jonkun toisen elämää? Mä myöhästelin, jätin päiviä menemättä, koska en jaksanu, jäin vaan kotiin itkemään ja vihaamaan itteeni. Pari vuotta mä kerkesin jo nauttia itsestäni, ja sit aloin kanssaihmisten kommenttien takia miettiä, mikä mussa on vikana?

Noo, siellä pidettiin sitten koko luokan kesken tuokioita, joissa muistutettiin ettei ketään kiusata, jaadajaada. Luokka vaihtui(jakaantui)viime vuoden alussa, mutta nyt koen olevani vielä yksinäisempi. Onneksi en kuitenkaan ole antanut sen lannistaa, koulun henkilökunta tietää näistä ja auttavat puheillaan jaksamaan ja tsemppaamaan, mä olen parempi kuin ne muut.
Sen takia olen ollut myös iloinen ja hehkuttanu työssäoppimista, mä olen aikuisten ihmisten keskellä, jotka auttaa jos tarvii, jotka puhuu,ja nauraa.Ei tarvi aamusin miettiä, mitä paskaa on tulossa niskaan, ei ahdista, ei itketä. Tunnen sitä samaa intoa autoalaa kohtaan kuin koulun alussa, ja haaveena olisi opiskella viimeinen vuosi työssäoppimalla, tai jotenkin muuten. Oon vahvempi ku koskaan ja täynnä positiivisuutta.

Nyt rennon viikonlopun viettohon, oottamaan maanantaita ja töitä(ihan hullua)!:D
Murr,tukka vaan tummenee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti